Kuivattu Koivuvihta

Kuvaus

Vihdan ja Vastan Historiaa

Vasta tai vihta on saunomisessa käytettävä oksakimppu, jolla vastotaan tai vihdotaan, mikä tarkoittaa vastan lyömistä kuumassa saunassa vartalon ihoa vasten. Nykyään vasta tehdään lähes aina koivusta. Koivuvastaan kannattaa käyttää nuorehkon rauduskoivun oksia.

Vasta kuuluu olennaisena osana suomalaiseen, virolaiseen ja latvialaiseen saunakulttuuriin. Sitä käytetään erityisesti juhannuksena ja jouluna. Vastojen/Vihtojen käyttö on kielletty monien taloyhtiöiden saunoissa, mutta siihenkin löytyy nykyään kierrätysmuovista valmistettu vihta, joka ei roskaa ja on ainakäyttövalmis.

Vastaa käytettiin jo saunaperinteessä, joka oli aikaisemmin yleinen koko Euroopan alueella. Tämä perinne hävisi keskiajan lopulla. Pohjois-Amerikan intiaanit hikimajoissa käytettivät välineitä, jotka olivat vastan tapaisia.

Vastan käyttö saunomisen yhteydessä on ikivanha tapa. Sitä käytettiin jo silloin, kun sauna oli enemmän rentoutumis- kuin peseytymispaikka. Saunominen olikin alun perin enemmän hikoilua ja vastalla lätkimistä. Vettä saunassa alettiin käyttää myöhemmin, kun saunasta tuli peseytymispaikka.

Nykyään vasta tehdään lähes aina koivusta, mutta aiemmin vastoja tehtiin myös mustaherukasta, suopursusta, tammesta, lehmuksesta ja pihlajasta.^[2] Vihta voidaan tehdä myös nokkosista.^[7]

Vasta- ja vihta-sanojen alkuperä 

Vasta-sanan alkuperä 

Sanaa vasta käytetään Porvoo-Oulu-linjan itäpuolella, kuten myös suurimmassa osassa itämeren suomalaisia: karjalassa, lyydissä ja vepsässä. Vasta-sanaa on arveltu lainaksi ruotsin sanasta kvast, mutta parempi selitysvaihtoehto on lainaaminen muinaisvenäjässä, jossa sanasta hvost johdettu verbi hvostat´ on tarkoittanut vihdalla kylpemistä. Vasta-sana on vanhastaan voinut tarkoittaa myös lehtiluutaa. Liivin kielessä on käytetty luuta-sanaa sekä lakaisuvälineen että saunavihdan merkityksessä.

Vihta-sanan alkuperä 

Sana vihta on tyypillinen esimerkki Suomen kirjakieleen kotiutuneesta läntisestä murresanasta. Sana vihta esiintyy viron kielessä(vir. viht), jossa se saattaa olla johdos samasta äänen jäljittelyyn perustuvasta sanavartalosta, jota edustavat myös vihma ja vihistä. Verbi vihmoa voi merkitä kostutus- tai vihkiveden pirskottamista vihdan tai muun kimppumaisen välineen avulla. Suomessa Porvoo – Oulu-linjan länsipuolella puhutaan vihdasta. Suomen kirjakielessa vihta on Henrik Florinuksen vuonna 1702 julkaistussa sananlaskukokoelmassa. Sana esiintyi kuitenkin jo Agricolan kielessä.